Osallistu
joulukeräykseen
Joillekin joulu on vuoden odotetuinta aikaa, toisille vuoden yksinäisintä.
Yksinäisyys on vakava yhteiskunnallinen ongelma, joka heikentää suomalaisten terveyttä voimakkaammin kuin mikään muu yksittäinen tekijä. Viime vuosien aikana yksinäisten lukumäärä Suomessa on kolminkertaistunut.
Tämänhetkisessä taloustilanteessa auttamistyömme jatkuminen nykyisessä laajuudessa on vaakalaudalla. Osallistumalla HelsinkiMission joulukeräykseen mahdollistat ympäri Suomen helposti saatavilla olevaa keskusteluapua, koulutettujen vapaaehtoisten tärkeää tukea sekä matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja.
Näin lahjoituksesi auttaa
25 €
Lahjoituksella mahdollistat kävelyseuraa yksinäiselle ikäihmiselle, joka ei muuten pääsisi ulos kodistaan. Tuhannet vanhukset viettävät pitkiä aikoja yksin neljän seinän sisällä.
40 €
Lahjoituksella mahdollistat apua tarvitsevalle lapsiperheelle perhekaverin tukea. Tuki voi olla vanhemman kanssa keskustelua ja huolten jakamista, yhdessä tekemistä ja kotona auttamista.
80 €
Lahjoituksella mahdollistat, että apua tarvitseva nuori saa kriisi- ja keskustelutapaamisen ammattiauttajamme kanssa. Apumme on nuorelle maksutonta.
Olemme poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö ja autamme ympäri Suomen yksinäisyydestä kärsiviä ihmisiä.
Yksinäisyys ei ole vain hiljaisuutta
Tutkimusten mukaan yksinäisyys on terveydelle yhtä haitallista kuin 15 tupakan polttaminen päivässä.
Aina yksinäisyys ei tarkoita edes sitä, että olisi fyysisesti yksin. Se voi olla tunne siitä, että vaikka ympärillä olisi ihmisiä, kukaan ei kuitenkaan näe.
HelsinkiMissio on tehnyt kolmella vuosisadalla vaikuttavaa työtä yksinäisyyden vähentämiseksi Suomessa. Vuoden 2023 aikana yksinäisyyttä vähentävien kohtaamistemme määrä oli yhteensä 155 055, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin.
Tuo yrityksesi mukaan joulukeräykseen
Kun suunnittelet yrityksesi joululahjoja tai hyväntekeväisyyskohdetta, muista ihmiset lähelläsi.
Voit valita yrityksellesi sopivimman lahjoituspaketin vaihtoehdoistamme. Auta yksinäisyydestä kärsiviä ja tee yrityslahjoitus HelsinkiMission työhön.
Joulun kauneimmat lahjaideat
Muista tänä jouluna läheistäsi lahjalla, joka samalla mahdollistaa apua yksinäiselle. Saat lahjoituksestasi sähköisen joulukortin, jonka voit lähettää lahjaksi läheisellesi.
Tiesithän,
Pystyisitkö sinä auttamaan? Tee lahjoitus.
Tarinoita työstämme
Kaverisuhde antaa merkitystä
Wesley ja Janne tutustuivat toisiinsa HelsinkiMission kaveritoiminnan kautta. Pikkuhiljaa Wesley uskaltautui kertomaan Jannelle huolistaan ja tulevaisuuden ajatuksistaan.
– Jannen neuvoista olen oppinut, että aina voi tehdä uusia valintoja, Wesley kertoo.
Mistä löytää ystävän aikuisena?
Moni kokee, että nuorena ystävyyssuhteiden solmiminen oli helppoa, mutta mistä löytää ystäviä ja kavereita aikuisena? Maija, 86, ja Annukka, 62, ystävyys sai alkunsa HelsinkiMission kaveritoiminnan kautta.
Yksinäinen nuori tarvitsee rohkaisua – näin olet nuoren tukena
Hyväntahtoiseksi tarkoitettu kannustus saattaa olla musertava nuorelle, jonka yksinäisyyden kokemus on jatkunut jo vuosia. Kysyimme School to Belong -kyselyssä opiskelijoilta, mikä on heidän mielestään kaikkein paras keino vähentää yksinäisyyttä oppilaitoksessa.
Rahankeräysluvan myöntäjä Poliisihallitus/Arpajaishallinto, RA/2021/1597, myönnetty 25.11.2021. Lupa on voimassa toistaiseksi 1.1.2022 alkaen koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kerätyt varat käytetään HelsinkiMission yksinäisyyttä vähentävään työhön ja toimintaan.
Lahjoitusvarojen käyttöä valvoo Poliisihallituksen rahankeräyslupaviranomainen, HelsinkiMission tilintarkastaja PWC Suomi (virallinen nimi PricewaterhouseCoopers Oy) sekä HelsinkiMission taloushallinto, varainhankinnan tiimi ja hallitus.
HelsinkiMissio on VaLa ry:n (Vastuullinen lahjoittaminen) jäsen sekä FIBS:n jäsen.
Osallistu joulukeräykseen
Yhä useampi suomalainen kärsii yksinäisyydestä kaivaten apua.
Tämänhetkisessä taloustilanteessa auttamistyömme jatkuminen nykyisessä laajuudessa on vaakalaudalla.
Osallistumalla joulukeräykseemme mahdollistat keskusteluapua, koulutettujen vapaaehtoisten tärkeää tukea sekä matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja.