Yksinäisyys

OLLI VALTONEN

1.6.2017

Älä jätä ihmistä yksin

Mitä HelsinkiMission yhteisö sai aikaiseksi viime vuonna? Kasvatimme toimintaamme kaikilla työaloillamme ja teimme myös uusia avauksia.

Yhteisö tarkoittaa tässä paitsi osaavia työntekijöitämme ja sitoutuneita vapaaehtoisia, myös toimintamme tukijoita: yksityisiä lahjoittajia, yrityksiä, säätiöitä. Ilman tukeanne emme olisi ylittäneet tavoitteitamme. Siitä lämmin kiitos.

Toimintamme ytimessä on taistelu yksinäisyyttä vastaan. Se kattaa elämänkaaren jokaisen kohdan vauvoista vaareihin.Sitä varten meillä on lähes 100 työntekijää ja tuhatkunta vapaaehtoista.

Kasvavin porukka vapaaehtoistyössä ovat keikkavapaaehtoiset. Se tarkoittaa satoja vapaaehtoisia, jotka on koulutettu auttamaan senioreita, jotka tarvitsevat apua jossakin tietyssä tehtävässä.

Vanhat pääkaupunkiseudulla tietävät, että hädän tullen meille HelsinkiMissioon voi soittaa ja pyytää apua. Sitten täältä otetaan yhteyttä vapaaehtoisiin ja kysytään, kuka voi hoitaa ”keikan”.

Toimintaa ohjaavat vapaaehtoistyön koordinaattorimme. Satoihin kutsuihin vastaaminen ja tarjolla olevien vapaaehtoisten yhdistäminen apua tarvitseviin on työläs urakka. Se on merkinnyt lukuisia tekstiviestejä ja puhelinsoittoja: ”Kävisikö sinulle tällainen tehtävä?”

Digitalisaatio on tuonut tähän helpotuksen. Olemme rakentaneet vapaaehtoistyön toiminnanohjausjärjestelmän, joka nopeuttaa avun tarvitsijoiden ja avunantajien yhdistämistä. Järjestelmän nimi on Clara.

Näin se toimii: Meille soittaa täti Lauttasaaresta, joka kertoo, että postissa odottaa paketti, jota hän ei ehkä jaksa reuman runtelemin käsin kantaa kotiinsa. Lukemattomien puhelinsoittojen sijaan koordinaattori lyö nykyisin tiedot järjestelmään. Kirjoittaa tädin nimen, osoitteen, tarkennetut tiedot (liikkuu rollaattorilla) ja painaa nappia. Clara ohjaa viestin meidän Lauttasaaressa asuville 30 koulutetulle keikkavapaaehtoiselle. Pyyntö lehahtaa heidän kännykkäänsä – olemme tänä vuonna saamassa Claran mobiiliin – ja muutamassa minuutissa ensimmäinen kuittaa tehtävän.

Digitalisaatio on siunaus. Mutta tiedämme, että monet vanhat pitävät sitä kirouksena. Heitä kylmää ajatus siitä, että kaikki palvelut siirtyvät vähitellen nettiin. Ja heillä ei ole edes tietokonetta. Siksi tulevien vuosien haaste on saattaa mahdollisimman moni vanha digimaailmaan. Se oikeasti voi lieventää yksinäisyyttä ja auttaa heidät verkkoon, jossa saa palveluita ja mielenkiintoista tietoa.

Tätä varten olemme perustaneet Digikummi-hankkeen. Etsimme vapaaehtoisia, jotka ryhtyvät yksinäisten senioreitten tukikummeiksi tietokoneiden maailmassa. Ilahduttavaa on, että lukuisat isot yritykset ovat ilmaisseet halukkuutensa antaa työntekijänsä tähän hankkeeseen. He saavat tehdä vapaaehtoistyötä työajallaan.

Työtämme ohjaa kolme arvoa: läsnäolo, suopeus ja uskallus. Siksi on hyvä kiittää teitä ystävät suopeudestanne vuonna 2016. Uskallamme luottaa läsnäoloonne myös tänä vuonna. Älä jätä ihmistä yksin.

Miten HelsinkiMissio vähensi yksinäisyyttä vuonna 2016? Selaa vuosikertomustamme.

OLLI VALTONEN

1.6.2017