Feissatessa hymy ja moi vievät pitkälle

Katuvarainhankinta voi ärsyttää, mutta HelsinkiMission kaltaiselle järjestölle se on elintärkeää. Kastehelmi Kollmann hankki kuukausilahjoittajia kesätyönään.

Oletko tietoinen nuorten mielenterveysongelmista Suomessa?

Kukapa kaupungissa kävelevä ei tunnistaisi kysymysformaattia: feissarin, siis face-to-face-varainhankkijan, aloitusrepliikkiä.

– Aika yleinen reaktio on kävellä ohi ja olla katsomatta päinkään. Osa ihmisistä kuitenkin hymyilee, ja jotkut jäävät juttelemaankin, kertoo viime kesän HelsinkiMissiolle feissannut Kastehelmi Kollmann, 27.

Hän teki viiden tunnin varainhankintavuoroja viiden kuukauden ajan, seisten kadulla tuulessa ja helteessä, tavoitteenaan saada ohikulkijat sitoutumaan HelsinkiMission kuukausilahjoittajiksi.

Työ kuulostaa raskaalta, mutta ulospäinsuuntautuneelle Kollmannille se oli mieluinen. Hän on kärsinyt mielenterveysongelmista, joten niiden ehkäisyssä kunnostautunut HelsinkiMissio oli työpaikkana kutsuva.

– Halusin tehdä työtä, jossa en tao rahaa yritysjohtajien taskuun vaan autan myös niitä, jotka jäävät ilman kesätöitä esimerkiksi juuri mielenterveysongelmien takia. Työnkuvakin sopi minulle: juttelen mielelläni ihmisten kanssa enkä masennu välttelijöistä, Kollmann sanoo.

Hän lopetti työt tältä erää elokuun lopussa ja jatkaa nyt opintojaan Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Kesäpestistä jäi käteen monta hyvää keskustelua ja roppakaupalla uusia kuukausilahjoittajia HelsinkiMissiolle.

Feissari on järjestön käyntikortti

Teitähän on täällä kuin sieniä sateella, kommentoi joku Kastehelmi Kollmannille, kun tämä feissasi Helsingin rautatieasemalla. Se nauratti häntä.

Mutta feissareiden suureen määrään on syynsä. Esimerkiksi HelsinkiMission toiminnasta noin kolmannes rahoitetaan varainhankinnalla, ja kuukausilahjoittajien osuus tästä potista on lähes 35 prosenttia. Suurin osa heistä löytyy kadulta.

– Kuukausilahjoittajat ovat erityisen tärkeitä, koska heidän avullaan toimintaa pystytään suunnittelemaan pitkäjänteisesti. Keskimääräinen kuukausilahjoitussumma on noin 12 euroa, kertoo varainhankinnan koordinaattori Heidi Löppönen.

Lahjoitusten saamisen lisäksi tärkeää on se, että feissareiden kautta järjestö näkyy katukuvassa.

– Feissarin työ on myös keskustelun luomista ja tiedon välittämistä. Joku ei välttämättä pysty lahjoittamaan, mutta voi muuten tarvita HelsinkiMission palveluja, Löppönen tietää.

Kuukausilahjoittajat ovat erityisen tärkeitä, koska heidän avullaan toimintaa pystytään suunnittelemaan pitkäjänteisesti.

HelsinkiMissiolla työskenteli kesällä lähes 50 feissaria, joista nuorimmat olivat 16-vuotiaita. Kaikki koulutettiin tehtäväänsä talon sisällä ja kaikki saivat tuloksesta riippumatta työstään reilun korvauksen.

– Tänä kesänä feissauksessamme oli nuorisokärki, ja toimme erityisesti esille nuorten kriisityötä. Luulen, että aiheen läheisyys motivoi tiimimme tekemään loistavaa työtä: uskoni feissauksen tulevaisuuteen vahvistui entisestään, Löppönen sanoo.

Talvella feissaus jatkuu, mutta palvelu ostetaan kokonaisuutena talon ulkopuolelta. HelsinkiMissio tekee syys- ja talvikaudella varainhankintaa pääkaupunkiseudun lisäksi Lahdessa ja Kotkassa, ja syksyn mittaan tiimejä aloittaa muissakin kaupungeissa. Katutyön lisäksi feissarit kiertävät ovelta ovelle.

Hymy ja moi vievät pitkälle

Kastehelmi Kollmannille mieluisimpia feissauspaikkoja olivat vilkkaat risteykset, kuten Helsingin rautatieasema. Eri järjestöillä on keskenään vyöhykejakojärjestelmä, jonka mukaan feissauspaikat kunakin päivänä jakaantuvat. Näin pyritään varmistamaan, että feissaajat eivät syö liikaa toistensa leipää.

Kollmann teki tällaista työtä ensimmäistä kesää, ja kokemuksen karttuessa hän löysi hyviä kikkoja ihmisten pysäyttämiseksi.

– Kaikista tärkeintä on hymyillä ja moikata iloisesti. Joskus ei kuitenkaan auta, vaikka itse olisi miten vireessä – ihmiset vaan kävelevät ohi. Siksi on tärkeää, että henki on työntekijöiden kesken hyvä, hän sanoo.

Työkaverit ovat katutyössä tärkeitä myös turvallisuuden takia. Jos jotain ikävää tulee vastaan, työpari on helppo huikata paikalle.

– Joskus joku ohikulkija suuttuu tai käyttäytyy arvaamattomasti. Onneksi useimmat tilanteet pystytään selvittämään puhumalla.

Oikein hyvänä päivänä viiden tunnin vuoron aikana saattoi saada kuusi kuukausilahjoittajaa, joku sai kahdeksankin. Kollmannille parhaat työpäivät olivat kuitenkin sellaisia, joiden aikana syntyi hyviä keskusteluja.

– Moni avautuu meille omista asioistaan ja kertoo ongelmistaan, jotkut herkistyvätkin. Kohtaaminen saattaa olla järisyttävä. Sellainen tuo hyvän mielen moneksi päiväksi.

Kollmann kuitenkin ymmärtää hyvin heitäkin, jotka vain kävelevät feissarin ohi. Mikään ei hänen mielestään velvoita reagoimaan katumarkkinointiin.

– Katu on kaikkien tilaa, eikä meillä ole oikeutta häiritä. Silti voi olla nuorelle feissarille merkittävää, että hänet huomataan – vaikka vain hymyllä, hän muistuttaa.