Uutinen
Elämäniloa-konsertti toi hyvää mieltä senioreiden kevääseen
Maaliskuisena maanantai-iltapäivänä 28.3. senioriyleisö pääsi nauttimaan HelsinkiMission Elämäniloa-konsertista. Konsertille oli tilausta: Savoy-teatterin 700-paikkainen katsomo täyttyi lähes ääriään myöten.
Yleisön saapuessa sisään HelsinkiMission musiikkivastaava, huilisti Inna Vintturi ja pianisti Miika Vintturin loivat soitollaan tunnelmaa.
Konserttia tähdittivät laulaja, näyttelijä Maria Ylipää, oopperalaulaja Waltteri Torikka sekä perinteikäs puhallinorkesteri Helsingin poliisisoittokunta, jota johti kapellimestari Sami Ruusuvuori. Ohjelmistoon kuului sekä kepeitä että tunnelmallisia sävelmiä.
Esimerkiksi Piazzollan Y soy Maria oli nimeä myöten täydellinen valinta Ylipäälle. Hän eläytyi hienosti kohtalokkaan tangon tunnelmaan. Myös Waltteri Torikan komea baritoni oli nautinnollista kuultavaa, muun muassa voimakas tulkinta Myrskyluodon Maijasta oli mieleenpainuva.
Konsertin juonsi klassisen musiikin asiantuntija Aarno Cronvall, joka kertoi taustatietoa konsertin sävelmistä ja niiden säveltäjistä. Cronvallin sujuva kerronta ja hauskat anekdootit muodostivat ylimääräisen ohjelmanumeronsa musiikin lomaan.
Konsertin viimeinen kappale, Ilta Saimaalla, esitettiin yhteislauluna − tai kasvomaskin takana hyräillen.
Seniorit olivat silminnähden tyytyväisiä musiikilliseen iltapäivään. Huipputason laulajat ja muusikot saivat paljon kiitosta, kappaleet koskettivat ja toivat muistoja mieleen. Moni kertoi, että tilaisuus oli erityisen virkistävä pitkään jatkuneiden koronarajoitusten jälkeen.
Paula Kastikainen (kuvassa oikealla) oli tullut konserttiin yhdessä ystävänsä Aila Alarotun kanssa.
− Upeat esiintyjät ja paljon tuttuja lauluja. Konsertti vei ajatukset kaikkeen entiseen hyvään, Kastikainen kuvailee. − Yksin asuvalle tällaiset yhteisölliset tilaisuudet ovat tärkeitä.
Kahvipöydän ääressä rupattelevat Päivi Seppänen ja Sirkka Räty kertoivat olevansa vanhoja koulukavereita vuosien takaa. Molemmat kertoivat nauttineensa konsertista, sekä musiikista että upeista esiintyjistä. Myös Aarno Cronvallin kiinnostava juonto sai heiltä kiitosta.
− On todella piristävää, että jälleen pääsee kulttuurin pariin kahden pitkän koronatauon jälkeen, Seppänen totesi monen muun tavoin.
Konsertti järjestettiin edesmenneen Vuoksen Leipä oy:n toimitusjohtajan Pirkko Vahvelaisen muistoksi. Vahvelaiselle oli merkityksellistä tuottaa testamenttilahjoituksellaan iloa ja hyvää mieltä senioreille.
Konsertissa olivat mukana hänen lapsensa Päivi Krogerus ja Petri Vahvelainen sekä puolisonsa Pertti Mäkelä, jotka esittivät konsertin päätteeksi kiitoksensa yleisölle. Lisäksi Päivi Krogerus avasi Ilta Saimaalla -laulun merkitystä. Sävelmään liittyi monia muistoja Saimaan rannan kesäpaikassa vietetystä perheen yhteisistä hetkistä.