Ajankohtaista
Vapaaehtoistoiminta luo kestävää hyvinvointia ja vahvistaa yhteiskunnallista luottamusta
HelsinkiMission vuotuisessa vapaaehtoiskyselyssä suurin osa (70 %) kertoo osallistumisen vahvistaneen luottamusta toisiin ihmisiin. Vastaajat ovat toiminnassa kohdanneet ihmisiä, joita eivät muuten olisi tavanneet. Kyselyyn vastasi 334 vapaaehtoista. Vapaaehtoistoiminnalla on keskeinen rooli kestävän hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen luottamuksen rakentamisessa. Vapaehtoisia motivoi halu vaikuttaa positiivisesti yhteiskuntaan ja lähiyhteisön hyvinvointiin ja turvallisuuteen.
– Nykyisessä polarisoituneessa maailmassa, jossa ihmisten eriytyminen ja yksinäisyys ovat yhä kasvavia ongelmia, vapaaehtoistoiminta tarjoaa ratkaisuja, jotka eivät ole vain yksilötasolla vaikuttavia vaan myös laajemmin yhteiskuntaa vahvistavia. Vapaaehtoisten kautta syntyvä vuorovaikutus ja tuki luovat siltoja erilaisten ihmisten välille, mikä puolestaan vähentää polarisaatiota ja vahvistaa yhteiskunnan sosiaalista yhteenkuuluvuutta. sanoo vapaaehtoistoiminnan päällikkö Hanna Falk.
Yksinäisyys on yksi suurimmista hyvinvoinnin haasteista. Se koskettaa ihmisiä kaiken ikäisinä ja heikentää yksilön elämänlaatua sekä terveyttä. Tilastokeskuksen mukaan lähes joka kolmas suomalainen kokee yksinäisyyttä ja koronapandemian aikana yksinäisyyden kokemus on vain kasvanut. Haitallista, pitkäkestoista yksinäisyyttä kokee joka kymmenes. Vapaaehtoistoiminta vähentää yksinäisyyttä tuomalla ihmisiä yhteen.
Samaan aikaan sosiaalinen luottamus, joka on elintärkeää yhteiskunnalliselle turvallisuudelle ja osallisuudelle, on vähentynyt. Vapaaehtoistoiminnalla voidaan vahvistaa ihmisten välistä luottamusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta – elementtejä, jotka ovat perusta turvalliselle ja kestävälle yhteiskunnalle.
Vapaaehtoiset haluavat vaikuttaa lähiyhteisöön
HelsinkiMissio tarjoaa vapaaehtoisilleen mahdollisuuden vaikuttaa ja tehdä merkityksellistä työtä, joka auttaa rakentamaan yhteisöjä, joissa jokainen voi tuntea itsensä kuulluksi ja nähdyksi. Tänä vuonna HelsinkiMission vapaaehtoistoiminnassa toteutuu yli 70 000 kohtaamista erilaisten, vapaaehtoistoiminnan kautta yhteen tulleiden ihmisten kesken.
– Jokainen vapaaehtoinen on osa ratkaisua, joka edistää yhteiskunnallista turvallisuutta ja hyvinvointia. Vapaaehtoistoiminnan vaikutukset näkyvät pitkälle tulevaisuuteen, ja siksi on tärkeää, että yhteiskunnassa tunnistetaan ja tunnustetaan sen arvo osana hyvinvointiyhteiskuntaa. Vapaaehtoistoimintaa organisoivien järjestöjen rahoitus on turvattava, Hanna Falk sanoo.
Suomessa vapaaehtoistoiminnan arvo on arvioitu olevan noin 3,2 miljardia euroa vuosittain. Vapaaehtoistoiminta edistää sosiaalista pääomaa ja auttaa torjumaan yhteiskunnallista eriytymistä, syrjäytymistä sekä tukee ihmisten osallisuutta ja aktiivista osallistumista.
5.12. kansainvälinen vapaaehtoistoiminnan päivä
Vapaaehtoistoiminnan teemapäivänä juhlistetaan keinoja, joiden avulla vapaaehtoiset voivat omalla työllään vaikuttaa kestävän kehityksen tavoitteiden edistymiseen paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.