Yhteys työkaveriin

Muistatko Spielbergin vanhan scifi-elokuvan Kolmannen asteen yhteys? Siinä tarinan sankari pääsee lähikontaktiin ulkoavaruuden olioiden kanssa. Se on näiden olioiden kohtaamisasteikossa korkein taso.

Tämä leffaklassikko tuli mieleeni, kun mietin työkaveruutta osana työelämää. Työkaverihan on hyvin omaleimainen ystävälaji sosiaalisten suhteidemme joukossa. Ystävä-termi tuntuu aika voimakkaalta ilmaisulta käyttää heistä, jotka lopulta ovatkin melko vieraita ihmisiä. Silti suuri osa ajastamme kuluu heidän seurassaan ja usein vieläpä hyvässä yhteishengessä.

Työkaveruus on niin yleinen ilmiö, ettei siihen arjessa välttämättä kiinnitä erityistä huomiota. Varmaan kaikilla on ollut kollegoita, pomoja, alaisia, tiimikavereita, projektilaisia tai jotain muita vastaavia. Yhteyden luonne eri työkavereihin myös vaihtelee paljon. Voisiko ufoluokittelua soveltaa työkaveruuteenkin? En ole ufoasiantuntija mutta työkaveruuden kokemusasiantuntija olen, kuten niin moni muukin.

Voisiko ufoluokittelua soveltaa työkaveruuteen?

Ensimmäisen asteen yhteys voisi vertautua tavallisiin hyviin käytöstapoihin ihmisten kesken. On ihan kiva, kun käytävällä vastaantuleva hymyilee ja moikkaa. Näin syntyy hyvin pienellä vaivalla mukava tunne, että samassa veneessä ollaan. Kohtaamista voi myös tuunata vaikkapa ”miten menee” -heitolla. Ja sen voi vaikka kuitata ”ihan jees”-vastauksella, tunnelmaa sen suuremmin järkyttämättä.

Toisen asteen yhteyttä mittaisin kahvihuoneen tunnelmalla tai lounaalle yhdessä vaeltavan joukon tiheydellä. Siinä kuvastuu halu viettää hetki työpäivästä juuri näiden ihmisten seurassa ilman asialistaa, asiakasta tai projektia. Heidän kanssaan on mukava olla, heidän juttujaan kuunnella ja heille omiaankin kertoa. Yhteyden saaminen toiseen on helppoa, kun on yhteinen arvomaailma ja yhteinen merkitys tekemiselle.

Kolmannen asteen yhteys lähestyisi sitä ”tosi” ystävyyttä. Sen syntyhistoria sattuu vaan perustumaan työkaveruuteen. Tällainen ystävyys tulee näkyväksi viimeistään työpaikkaa vaihtaessa: yhteydenpito jatkuu, vaikka yhteinen organisaatio ei enää tarjoa kohtaamisalustaa. Yhteys perustuukin johonkin muuhun kuin yhteiseen työhön tai työyhteisöön.

Työkaveruus vähentää yksinäisyyttä

Työkaveruus on kaikissa muodoissaan hyvin suotavaa, eikä työyhteisössä ole tarkoitus väkisin vääntää kaikkia kolmanteen asteeseen. Mutta vilkaisepa ympärillesi: Työelämän yksinäisyys 2024 -barometrin mukaan joka neljäs kokee vähintään silloin tällöin eristyneisyyttä kollegoista ja toverillisuuden puuttumista työssä. Ja lähes joka kymmenennelle se on toistuvaa arkipäivää. Auttaisiko heitä edes ensimmäisen asteen työkaveruus?

Eristyksiin ja yksin jäämisen oireet eivät ehkä näy ulospäin mutta vakavimmillaan ne sairastuttavat kuten pitkäkestoinen stressi. Tällöin ei ole kyse kahvihuonetunnelmasta vaan työantajalle ison hintalapun aiheuttavasta ongelmasta. Organisaation tilanteesta on onneksi mahdollista saada kokonaiskuvaa kyselytutkimuksin, minkä lisäksi on mahdollista kertoa vaikka koko työyhteisölle mistä ilmiöissä on kyse. Mutta kehittäviin toimenpiteisiin tarvitaan koko organisaation sitoutuminen, muuten ne jäävät lyhytvaikutteisiksi tempauksiksi.

Minulla on ollut onni saada monia eri asteisia hyviä työkavereita. En halua tässä heistä ketään erikseen nostaa esiin. Paitsi ensimmäisestä vakinaisesta työpaikastani yhden. Hän on nyttemmin puolisoni ja lastemme äiti.