Yksin sairauden kanssa

Yksinäisyys ilmenee eri ihmisillä ja eri elämäntilanteissa eri tavoin. Se voi olla raastava tunne tai ahdistava möykky vatsassa. Kun joutuu kohtaamaan vakavan sairauden ilman tukea, yksinäisyys tuntuu vieläkin raastavammalta.

Kuunnellessani ikäihmisten huolia sairaudesta ja yksinäisyydestä, mieleeni tuli oma kokemukseni vuosien takaa. Ymmärrän hyvin, miten pelottavaa on, jos ei tiedä, mistä oireet ja kivut johtuvat, eikä ole ketään, joka kuuntelisi tai vastaisi kysymyksiin.

Nuorena, juuri pienen vauvan saaneena, aloin kärsiä sietämättömistä vatsakivuista. Kävin tutkimuksissa ja useita kertoja lääkärin vastaanotolla, mutta apua ei vain löytynyt. Tilanne tuntui täysin toivottomalta. Onneksi minulla oli tukijoukko – ystäviä, vanhemmat ja avopuoliso, joiden kanssa saatoin jakaa tuskaani, ja vastasyntynyt vauvani antoi voimia epätoivoisessa tilanteessa. Viimein useiden viikkojen jälkeen kipujen syy löydettiin ja sain oikeaa hoitoa autoimmuunisairauteeni.

Entä jos tukijoukkoa ei ole?

Moni ikäihminen joutuu kuitenkin kohtaamaan kipuihin, sairauksiin liittyvät kysymykset täysin yksin. Heikentynyt toiminta- ja liikuntakyky, esimerkiksi huono kuulo, vaikeuttavat avun saantia. Myös digitaaliset laitteet ja verkkopalvelut voivat tuoda ylitsepääsemättömiä esteitä.

Eräs asiakkaani, 80-vuotias nainen kutsuu nykyistä terveydenhoitoa ”potilaantorjuntaohjelmaksi”.  Hän sairastui syöpään ja joutui hoitopäätösten äärelle täysin yksin. Vaikean päätöksen tueksi hän olisi kaivannut vastauksia kysymyksiinsä, mutta kenelläkään ei ollut aikaa niihin vastata. Tuntui, ettei kukaan pysähdy kuuntelemaan.  Onneksi lopulta löytyi empaattinen sairaanhoitaja, joka kuunteli ja vastasi kysymyksiin. Läsnäolo ja kuulluksi tuleminen olivat resepti, joka rauhoitti mieltä ja auttoi tekemään päätöksen estolääkkeistä, jotka hidastavat syövän etenemistä, mutta aiheuttavat kivuliaita sivuvaikutuksia. Hän kuvaili myös, että ”Senioripysäkin keskusteluapu oli kuin kainalosauvat” tuossa vaikeassa tilanteessa.  

Toinen esimerkki on perhepiiristäni. Lähiomaiseni, myös 80-vuotias, halusi varata ajan hammaslääkärille, koska hammasta särki kovasti. Ajan varaaminen onnistuu vain älypuhelimella, ja takaisinsoiton tilaamiseksi tarvitaan numeronäppäimiä, joita vanhan ihmisen on vaikea hallita. Useiden epäonnistuneiden yritysten jälkeen hän viimein soitti minulle, vaikka ei olisi mitenkään halunnut vaivata. Aika saatiin lopulta varattua, mutta reikä hampaassa olisi vaatinut hoitoa jo paljon aiemmin.

Edellä kertomani tapaukset päättyivät onnellisesti, mutta miten käy vastaavanlaisissa tilanteissa, jos ketään auttajaa ei löydy?

Millainen tulevaisuus meitä odottaa?

Ikäihmisten huolet ja murheet eivät rajoitu tähän päivään, vaan jatkuvat tulevaisuuteen. Uutiset terveydenhoidon kriisistä, vanhusten huonosta kohtelusta hoitokodeissa ja muut puutteet ja epäkohdat vanhustenhoidossa pistävät miettimään, vaikka eläkeikä häämöttäisi vuosikymmenten päässä.

Senioripysäkin keskusteluavussa huoli tulevaisuudesta nousee usein esille. Moni miettii millaisia viimeiset vuodet tulevat olemaan. Hoitaako minua kukaan, jos joudun sairaalaan vai jäänkö heitteille? Missä vietän elämäni viimeiset ajat, kun hoitajista on pulaa jo nyt? Pitääkö joku puoliani avun saamiseksi?

Me Senioripysäkin keskusteluavussa emme pysty korjaamaan terveydenhuollon kriisiä emmekä antamaan terveyteen liittyviä neuvoja. Pystymme kuitenkin kuuntelemaan ja tarjoamaan ryhmissä vertaisten tukea. Toivon että tulevaisuudessa yhtenä huolenaiheena keskusteluavussa ei ole pelko terveydenhuollon puutteista. Päättäjien pitäisi ymmärtää, että myös ikäihmisillä, yhteiskuntamme rakentajilla on oikeus turvalliseen vanhuuteen ja riittävään terveydenhuoltoon.