Miksi yrityksissä pitäisi piitata yksinäisyydestä?

Yritykset etsivät jatkuvasti organisaation ja ihmisten mahdollisuuksia kehittyä. Vuosien varrella olen ollut mukana toteuttamassa monenlaisia työyhteisön kehittämisen selvityksiä. On kyselty, haastateltu, keskusteltu ja kehitetty sitoutumista organisaatioon, tavoitteisiin ja asiakkaaseen. On arvioitu motivaatiotekijöitä, työhyvinvointia ja johtamista, työterveyden ja kannustamisen sekä arvojen ja kulttuurin näkökulmista, pulssina ja isommin.

Tapoja on monia ja kaikilla tavoitellaan hyvinvointia työssä – yrityksen menestyksen ohella tietysti.

Keväällä 2021 törmäsin aiheeseen liittyvään, mutta outoon kysymykseen: onko teidän työpaikallanne yksinäisiä? Yksinäisyydestä on tavattu puhua vanhusten elämäntilanteen sekä nuorten itsensä hakemisen yhteydessä. Voiko työyhteisössä olla yksinäisiä, sehän on yhteisö? Kaikillahan on pomo, jonka tehtävänä on muun muassa huolehtia työhyvinvoinnista.

Yksinäisyysilmiön pintaa ei tarvitse paljoa raaputtaa, kun alkaa ymmärtää sen luonnetta. Yksinäisyys on subjektiivinen kokemus, eli vain itse voin määritellä olenko, ja kuinka yksinäinen olen. Yksinäisyys on myös itsestään kiihtyvä negatiivinen kierre. Sitä voi kokea elämää haittaavassa tai jopa sairastuttavassa mittakaavassa. Tutkitusti haitallista yksinäisyyttä kokee yrityksissä noin joka kymmenes työtekijä. Sen lisäksi ovat vielä he, jotka eivät ole tunnistaneet pahan olonsa johtuvan yksinäisyydestä.

Yhteisöissäkin piilee yksinäisiä

Yksinäisyyden eräänlainen peilikuva on yhteisöllisyys. Työyhteisön tavoite on, että siellä olisi psykologisesti turvallista tehdä töitä. Silloin kaikki hyväksytään juuri sellaisina kuin ovat, eikä kenenkään tarvitse olla yksin, ellei sitä itse halua. Palautetta annetaan ja saadaan. Häirintä ja kiusaaminen ovat jo laillakin kiellettyjä. Sen lisäksi tahallinen sosiaalinen ulossulkeminen – porukasta jättäminen tai näkymättömäksi tekeminen ei ole sallittua. Tippuuko joku silti yhteisön sosiaalisesta kyydistä tahattomasti, vähän vahingossa?

Korona-aika on ollut koettelemus jo valmiiksi yksinäisille. Erityisesti uransa alussa olevalle yksinasujalle kaksi vuotta on pitkä aika, kun liimaa itseään sosiaalisesti tiimiin läppärin ruudun läpi ja juttelee työpäivän tapahtumista keittiön seinälle. Nyt on jo alettu siirtyä hybridityömalleihin, joihin saadaan parhaassa tapauksessa kaikki etä- ja lähityön edut samaan pakettiin. Elävän yhteisön dynamiikkaan täytyy silti totutella uudestaan. Edistävän palautteen antaminen ja saaminen ei välttämättä ole luontevaa, etenkin jos yksinäisyys on ehtinyt kalvaa etätyön aikana.

Yksinäisyys on tuskainen tunne. Lievänäkin siitä voi olla kiusallista puhua ja vaikeaa sanoittaa. Varmaan siksi helposti ulkoistamme ilmiön koskemaan muita. Moni voi myös ajatella, että työterveys on yksinäisiä varten. Tavallaan se onkin, mutta yksinäisyys ei ole sairaus vaan tunne. Sen pitkäkestoisena seurauksena voi olla syrjäytymistä tai vakavia sairauksia, niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin. Sairastumista estävät ratkaisut löytyvät meistä työyhteisön jäsenistä, alkaen ilmiön näkyväksi tekemisestä.

Palaan alun kysymykseen: onko teidän työpaikallanne yksinäisiä? Kysymys ei lopulta olekaan kovin outo vaan aika oleellinen. Tätä lähestymiskulmaa on työyhteisön kehittämisessä käytetty harvoin. Itse koen, että sen avulla pääsee näkemään suoraan työyhteisön luonteen ytimeen.

HelsinkiMissio on kehittänyt Work to Belong -sertifikaatin, jonka avulla tuetaan yksinäisyyden vähentämiseen ja yhteisöllisyyden edistämiseen sitoutuneita yrityksiä.