Lahjoitus-
varojen käyttö

Varmistamme lahjoitusten tehokkaan hyödyntämisen
HelsinkiMission auttamistyö on riippuvaista lahjoituksista – lähes puolet toimintamme rahoituksesta katetaan yksityishenkilöiden, yritysten ja säätiöiden tuella.
Vuonna 2023 varainhankinnan kulujen osuus yksityis-, yritys- ja säätiövarainhankinnan tuotoista oli 20 %. Kun tarkastellaan puhtaasti rahankeräyskuluja, oli kuluprosentti 33. Rahankeräyskuluilla katetaan rahankeräysten toteuttaminen, lahjoittajaviestintä ja muusta lahjoittajahankinnasta aiheutuvat suorat kulut. Tuottojen kasvu pienentää luonnollisesti keräyskuluja.
Lahjoitusvarojen käyttöä valvoo Poliisihallituksen rahankeräyslupaviranomainen, HelsinkiMission tilintarkastaja PWC Suomi (virallinen nimi PricewaterhouseCoopers Oy) sekä HelsinkiMission taloushallinto, varainhankinnan tiimi ja hallitus. Lisäksi HelsinkiMissio on VaLa ry:n (Vastuullinen lahjoittaminen) jäsen.
Apumme on valtakunnallista ja olemme poliittisesti sekä uskonnollisesti sitoutumattomia.
Lahjoita
vähemmän
yksinäisyyttä


Lahjoitusten turvin vähennämme yksinäisyyttä
Vapaaehtoisemme ja ammattiauttajamme auttavat apua tarvitsevia monin tavoin. Lahjoitusten avulla voimme tarjota muun muassa:
– nuorille ammattiauttajien keskusteluapua sekä koulutettujen vapaaehtoisten tukea. Lisäksi vähennämme School to Belong -ohjelmassa nuorten yksinäisyyttä yli 100 oppilaitoksessa ympäri Suomen.
– ikäihmisille ammattiauttajien ohjaamia keskusteluryhmiä, koulutettujen seniorikavereiden tärkeää tukea sekä Aamukorva-puhelinpalvelun, johon voi soittaa vuoden jokaisena aamuna.
– perheille keskustelu- ja kriisiapua sekä kouluttamiemme perhekavereiden tukea. Lisäksi perhekaverimme tukevat Uuteen lastensairaalaan tulleita perheitä.

Työmme tulokset
Kohtaamme vuosittain kymmeniätuhansia ihmisiä. Apumme on tutkitusti tuloksellista, yksinäisyyttä vähentävää ja hyvinvointia vahvistavaa.
Vuonna 2023 hyvinvointipalvelujemme suositteluluku NPS oli +81 ja vapaaehtoistehtävien +81. Esimerkiksi Senioripysäkin keskusteluavun asiakkaista hyvinvointi lisääntyi 71 prosentilla senioreista.
HelsinkiMissio on VaLa ry:n (Vastuullinen lahjoittaminen) jäsen sekä FIBS:n (Finnish Business & Society) jäsen. FIBS on Pohjoismaiden suurin yritysvastuuverkosto.
Rahankeräysluvan myöntäjä Poliisihallitus/Arpajaishallinto, RA/2021/1597, myönnetty 25.11.2021. Lupa on voimassa toistaiseksi 1.1.2022 alkaen koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kerätyt varat käytetään HelsinkiMission yksinäisyyttä vähentävään työhön ja toimintaan.