HelsinkiMissio
140 vuotta
Älä ole vieras, ole kaveri.
Me HelsinkiMissiona olemme olleet kaverin puolella vuodesta 1883. Jo silloin – 140 vuotta sitten – Cecilia Blomqvistille jokainen ihminen oli auttamisen arvoinen, riippumatta taustasta. Tämä ennakkoluuloton asenne on perintö, joka kantaa meitä tänäänkin.
Näin suomalaiset kokevat tulleensa kohdatuksi
Yhteys toisiin ihmisiin heikentynyt – kolmannes suomalaisista kokee saavansa aiempaa vähemmän sosiaalista tukea. Tämä selviää teettämästämme Kohtaamiskyselystä.
Kun ensi kerran näet naapurisi tai törmäät tuttuun tai ihan ventovieraaseen, älä ole vieras – ole kaveri. Se ei paljon vaadi, mutta voi antaa suunnattoman paljon, teille molemmille.
140-vuotinen historiamme
Olemme olleet kaupungissa 140 vuotta ja tunnemme keinot yksinäisyyden vähentämiseksi. Tänä päivänä vähennämme yksinäisyyttä valtakunnallisesti noin sadan työntekijän ja tuhannen vapaaehtoisen voimin. Matkamme alkoi vuonna 1883 – ja se on vasta alussa.
Osallistu juhlavuoden keräykseen ja autat häntä, jolta puuttuu kaveri
Yksikin vierellä kulkeva ihminen voi olla pelastus tilanteessa, jossa mieli voi huonosti ja maailma näyttäytyy pelottavana ja synkkänä paikkana yksinäisyyden silmin.
Apua saanut nuori
Tutustu juhlavuoden tapahtumiimme
Katso kaikkiTule vapaaehtoiseksi, jää kaveriksi
Vapaaehtoiset ovat toimintamme sydän. Olemme vapaaehtoisten voimin kohdanneet ihmisiä jo 140 vuoden ajan. Tarve vapaaehtoisille on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan aiemmin.
Osallistu joulukeräykseen
Yhä useampi suomalainen kärsii yksinäisyydestä kaivaten apua.
Tämänhetkisessä taloustilanteessa auttamistyömme jatkuminen nykyisessä laajuudessa on vaakalaudalla.
Osallistumalla joulukeräykseemme mahdollistat keskusteluapua, koulutettujen vapaaehtoisten tärkeää tukea sekä matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja.