Suurlahjoitus
mahdollistaa
suuria asioita
Lahjoittamalla autat yksin jääneitä
Suurlahjoittajana olet tärkeässä roolissa yksin jääneiden nuorten, vanhusten, lapsiperheiden ja erityisryhmien auttamisessa. Keskustelemme mielellämme lahjoittajien kanssa työstämme, hankkeistamme ja tuen kohdentamismahdollisuuksista. Järjestämme asiantuntijatapaamisia, joissa on mahdollisuus tutustua työhömme tarkemmin ja keskustella asiantuntijoiden kanssa. Raportoimme työmme tuloksista sekä avustuksen käytöstä niin sovittaessa.
Suurlahjoituksen voi tehdä verkossa, lahjakirjalla, osakelahjoituksena tai vaikka suoraan tilillemme.
Näin lahjoitukset auttavat
Jokainen lahjoitus on erittäin tärkeä. Alla muutama esimerkki siitä, mitä lahjoituksilla saadaan aikaan.
500 €
Lahjoituksella 20 yksinäistä vanhusta saa ulkoiluseuraa. Tälläkin hetkellä tuhannet seniorit viettävät pitkiä aikoja yksin neljän seinän sisällä.
3 000 €
Lahjoituksella mahdollistat 75:lle tukea tarvitsevalle lapsiperheelle kouluttamamme perhekaverin tukea. Lasten parempi tulevaisuus on pienestä kiinni.
12 000 €
Lahjoitus auttaa 30 nuorta saamaan viisi keskustelutapaamista kriisityön ammattilaisemme kanssa. Avulla on suuri merkitys, sillä yhä useampi nuori voi henkisesti pahoin. Apu on nuorille maksutonta.
Haluatko tietää lisää? Ota yhteyttä.
Niina Frösén
Varainhankintapäällikkö +358 44 735 5138 niina.frosen@helsinkimissio.fi
Lahjoittamalla olen mukana vähentämässä yksinäisyyttä
Sijoittaja ja merkittävä lahjoittaja Tom Tukiainen haluaa vaikuttaa moniin yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Yksi niistä on yksinäisyys. Sen vähentämiseksi hän on jo pitkään tukenut HelsinkiMission työtä.
– Osakkeita lahjoittamalla annan arvokkaamman lahjan verrattuna siihen, että itse myisin osakkeen ja sen jälkeen lahjoittaisin rahat. Jos myyn osakkeen, maksan siitä huomattavan summan, 30–34 prosenttia veroa, Tom kertoo.
Osakkeen lahjoittaminen on helppoa ja verovapaata
Lahjoittaessasi pörssiosakkeita tai muita
arvopapereita voit muuttaa monen yksin jääneen elämän.
Lahjoittajana et maksa veroja osakelahjoituksesta, vaikka olisit ostanut osakkeet nykyistä arvoa edullisemmin. Myöskään HelsinkiMissio yleishyödyllisenä järjestönä ei maksa lahjoituksesta veroja vaan lahjoitus käytetään kokonaisuudessaan työhön yksinäisyyden vähentämiseksi.
Sinun apuasi tarvitaan – tee lahjoitus.
Nuoriin sijoitettu euro tuottaa itsensä takaisin jo samana vuonna
HelsinkiMission nuorten palveluiden vaikuttavuutta selvitettiin SROI-arvioinnissa (Social Return On Investment). Tuloksena selvisi, että toimintaan sijoitettu euro tuotti itsensä takaisin erilaisina yhteiskunnallisina hyötyinä jo samana vuonna – jopa lähes kaksinkertaisena.
Laskennallinen hyöty koostui vaihtoehtoiskustannuksista, joita julkiselle terveydenhuollolle olisi voinut koitua, mikäli HelsinkiMission toimintaa nuorten hyväksi ei olisi olemassa.
Yksinäisyysrahasto
HelsinkiMission yksinäisyysrahasto on perustettu vuonna 2021. Rahaston tarkoitus on mahdollistaa pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen työ yksinäisyyden vähentämiseksi. Kohdennamme yksinäisyysrahastoon aina suuret lahjoitukset kuten merkittävät testamenttilahjoitukset ja osakelahjoitukset ellei lahjoittaja toisin toivo.
Näin osakkeen lahjoittaminen toimii
1. Osakkeiden lahjoittaja täyttää lahjakirjan
Lahjakirjasta tulee ilmetä lahjanantajan ja lahjansaajan tiedot (nimi, henkilötunnus ja arvo-osuustilin numero), lahjoitettavat arvopaperit ja niiden kappalemäärä, päivämäärät ja allekirjoitukset.
2. Lahjakirja toimitetaan pankkiin
Lahjakirja on hyvä tehdä kolmena kappaleena: yksi lahjanantajalle, yksi lahjansaajalle ja yksi rahalaitokselle. Lahjanantajan ja lahjansaajan allekirjoitusten jälkeen lahjakirja toimitetaan lahjanantajan toimesta pankkiin.
3. Pankki hoitaa tarvittavat siirrot
Lahjakirjan toimittamisen jäljeen pankki hoitaa tarvittavat siirrot ja lahjansaajana HelsinkiMissio realisoi osakkeet.
Osallistu joulukeräykseen
Yhä useampi suomalainen kärsii yksinäisyydestä kaivaten apua.
Tämänhetkisessä taloustilanteessa auttamistyömme jatkuminen nykyisessä laajuudessa on vaakalaudalla.
Osallistumalla joulukeräykseemme mahdollistat keskusteluapua, koulutettujen vapaaehtoisten tärkeää tukea sekä matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja.