Rakkaasta ammatista takaisin lasten pariin

– Eläkkeelläkin voi olla tarpeellinen. Mikä voisi olla parempaa, kysyy Albertin olohuoneen vapaaehtoinen ja lasten musiikkituokioiden vetäjä Lissu Vierikko.

Siniset hiukset hehkuvat kahvilan ovella. Ne ovat Lissu Vierikon näyttävin tuntomerkki.

Päällysvaatteiden riisumisen jälkeen seuraa lisää erityistuntomerkkejä. Korut, etenkin näyttävät sormukset ja kynnet, kauniisti muotoillut, lakattu kahdella eri värillä. Kengät ja käsilaukku ovat aivan oma lukunsa.

Elämää rikastuttavasta kauneudesta iloitseva Lissu Vierikko ehti olla vuoden eläkkeellä, kun hän huomasi kysyvänsä itseltään: Tässäkö tämä oli?

Laulua ja tanssia taaperoiden kanssa

Vierikko työskenteli vastaavana ohjaajana Helsingin kaupungin leikkipuistoissa 46 vuotta, hoivasi ja halasi, toteutti itseään eikä kyllästymisestä seitsenkymppisenä ollut hajuakaan.

Sitten hän huomasi Facebookista paikan nimeltä Albertin olohuone, jonne toivotettiin tervetulleeksi vanhempia, lapsineen tai ilman. Olohuone pyörii koordinaattorin ja vapaaehtoisten voimin. Siihen joukkoon hän halusi kuulua.

Vastaanotto oli lämmin, tehtävään koulutus odottamassa. Aloitteleva vapaaehtoinen koki olevansa tärkeä, pääsi jälleen tekemään sitä, minkä taisi hyvin.

– Kävi hyvä tuuri. Olen onnellinen ja tyytyväinen, hän sanoo Olohuoneen kevätkauden alkaessa.

Vierikko ohjaa taaperoille räätälöityjä musiikkituokioita, joista hänellä on tuhti kokemus. Hän opiskeli aihetta muun muassa Sibelius-Akatemian kursseilla, jotka olivat yksi henkireikä leikkipuistovuosina.

Vapaaehtoisena voi toimia itselle sopivaan tahtiin, vaikka kerran, pari kuukaudessa. Vierikko järjestää musiikkihetkiä toistaiseksi kahdesti viikossa. Seuraavat musiikkituokiot starttaavat maaliskuun lopulla. Tarjolla on kaksi vaihtoehtoa: puolen tunnin musisoinnit kolmena peräkkäisenä keskiviikkona tai puolituntiset viitenä peräkkäisenä torstaina. Oma vihkokin on, josta löytyvät laulujen sanat suomeksi ja englanniksi. Puoleen tuntiin kuuluu myös tanssia ja muuta liikuntaa.

Äitien ja isien ilmeistä näkee, miten ainutkertainen Olohuoneen tuokio on lasten päästessä musisoimaan ikätoverien seurassa. Vanhemmille aamuhetki tarjoaa juttuhetken arjen tuoksinassa.

– Muistuu mieleen oman perheen pikkulapsiaika. Usein oli pakko lähteä Stockmannille, siellä sai palvelualttiista henkilökunnasta aikuista juttuseuraa. Etenkin yhden lapsen kanssa voi tulla tylsiä hetkiä tai yksinäinen olo. Kun lapsi on huutanut koko yön, huojentaa kuulla, että taitaa olla hampaita tulossa.

Saa tehdä arvojen mukaista työtä

Vapaaehtoiset ovat nykyisin valikoivia ja tietoisia valinnanmahdollisuuksistaan, mikä kuuluu myös Vierikon puheesta.

– Kaikki lähtee arvoista, jotka muistuttavat, miltä pohjalta työtä tehdään. Vaikka tykkään olla ihmisten kanssa, en haluisi olla missä tahansa vapaaehtoistyössä.

Hyvä ilmapiiri, uudet sosiaaliset suhteet antavat ja opettavat. Kun työpari vaihtuu, oppii suvaitsevaisuutta ja tutustuu uusiin, eri alojen ihmisiin, joita yhdistää sama tavoite.

– Me vapaaehtoiset saamme jatkuvasti tunnustusta asiakkailta ja järjestön työntekijöiltä. Kiitoksella jaksaa vielä enemmän ja paremmin, Lissu Vierikko kehuu.

Ei ikinä eläkkeelle lapsityöstä

Leikkipuistotoiminta alkoi Helsingissä vuonna 1914. Maksuton kesäruoka saatiin vuonna 1942. Ensimmäinen ympärivuotinen leikkipuisto perustettiin Brahen kentälle vuonna 1951. Nyt leikkipuistoja on yli 70.

Vierikko kuuluu niihin eläkkeelle siirtyneisiin, joille kehittyvä leikkipuistotyö antoi erityisen paljon. Jossain vaiheessa aviopuolison työkomennus vei perheen Amerikkaan. Senkin jälkeen hän palasi leikkipuistoon.

– Kaipa olen niin laiska, etten viitsinyt alkaa opetella uutta, kun kerran jo osasin yhden työn kunnolla.

Vierikko toimi Taivallahden, Taiviksen, leikkipuiston johtajana (vastaavana ohjaajana) 33 vuotta. Eläköitymisen lähestyessä muuan koulutyttö arvioi, että eläkeikähän on vain numero. Mikset voisi vain jatkaa siihen asti, kun kuolet pois. Vierikko vastasi, että kun pitäisi olla joskus sen Jussinkin kanssa. Puolison kanssa on pidetty yhtä yli puoli vuosisataa.

Työkaverin kanssa vitsailtiin, että me ei ikinä jäädä eläkkeelle. Vierikko saikin venytettyä uraansa muutaman vuoden yli lakisääteisen eläkeiän. Bonuksena hän ennätti juhlimaan leikkipuistotoiminnan 100-vuotispäiviä vuonna 2014.

Eläkkeelle jäämisen tarkka ajankohta säädettiin lasten edun mukaan.

– Ajattelin, että jos jään lyhyen joulutauon jälkeen, lapset kysyvät, että missä Lissu on. Lähtö siirtyi kesän alkuun ja uskon lapsien ymmärtäneen asian paremmin.

Kesätyö vei mennessään

Lissu Vierikon äiti oli opettaja – paras Nokialla. Kaikesta näki, että hän rakasti työtään. Tytärkin mietti opettajan uraa, mutta lähti opiskeleman Turun yliopistoon psykologiaa ja kasvatustiedettä, joiden opiskelua hän jatkoi sittemmin myös Helsingin yliopistossa.

Kuukauden kesätyö leikkipuistossa muutti elämän sunnan.

– Kävi hyvin. Työtoverit kertoivat, kuinka ihanaa työ on. Minulle myytiin ajatus, että jokainen päivä on erilainen.

Jo varhain Vierikko oivalsi, että jos lapsilla on hyvä olla, on myös aikuisilla. Vanhempien on voitava luottaa hoitopaikkaan.

– Totesin äideille ja isille, että kun heidän pitää antaa sataprosenttinen työpanos työnantajalle, niin me pidämme huolen iltapäivisin koulun jälkeen heidän lapsistaan.

Yksi työtovereista piti leikkipuistotoimintaa parhaana paikkana valmentautua äidiksi. Äidit suoraan laitokselta leikkipuistoon, oli hänen mottonsa.

Lapsen aitous jaksoi yllättää, muistoksi kertyi tarina toisensa perään.

– Niitä sai sitten kuulla perhekin illalla työpäivän jälkeen.