Seniorit
Senioripysäkin keskusteluryhmä karkottaa yksinäisyyttä ja tuulettaa näkökulmia

Naisten keskusteluryhmässä puhutaan kipeistäkin asioista. Vertaistuesta saa voimaa ja uusia ajatuksia omaan elämään. Lisäksi ryhmästä voi löytyä uusia ystäviä.
Puheensorina alkaa saman tien. Osa on toisilleen tuttuja kasvoja, mutta nekin, jotka eivät vielä tunne kaikkia, pääsevät mukaan juttelemaan. Tunnelma on välitön.
Alkamassa on Senioripysäkin terapeuttinen keskusteluryhmä. Se on rekisteröity ryhmätoimintamalli, jota on kehitetty HelsinkiMissiossa jo 20 vuotta. Keskusteluryhmä helpottaa ahdistusta ja yksinäisyyden kokemusta.
Seniori-ikäisille tarkoitettu maksuton palvelu on osoittautunut tarpeelliseksi.
– Minulla oli jonkinlainen kahdeksankympin kriisi. Itkeskelin paljon ja olin yksin kotona. Minun täytyi päästä puhumaan jonkun kanssa, Riitta Suominen kertoo.

– Minulle oli tärkeää, että tuli lähdettyä pois kotoa keskusteluryhmän kokoontumisiin. Joskus on vaikea saada itseään liikkeelle, kun elämässä on haasteita, Fanni Grönfors sanoo.
Senioripysäkin keskusteluryhmää ohjaa koulutettu ryhmänohjaaja. Osallistujien antama palaute on ollut erittäin myönteistä.
– Se todistaa, että teemme oikeaa ja tärkeää työtä, HelsinkiMission Senioripysäkki- ryhmänohjaaja Ona Robson sanoo.
Vertaistuen lisäksi uusia ilonaiheita ja näkökulmia
Ensin koko ryhmä hiljentyy kuuntelemaan ryhmänohjaajan alustuksen. Sitten juttu luistaa kuin itsekseen.
Jokainen saa halutessaan suunvuoron, vaikka ohjaajan ei tarvitsekaan jakaa puheenvuoroja. Keskustelun ja kuuntelun harmonia on sisäistetty hyvin.
Monet Senioripysäkki-keskustelijat ovat yllättyneet, miten hyvin konsepti toimii. Vaikka osallistujat eivät tunne toisiaan entuudestaan, ohjatussa keskustelussa pystytään puhumaan avoimesti ja syvällisesti – kipeistäkin aiheista.
Kaikki arvostavat saamaansa vertaistukea. Yhtä merkityksellistä on ollut näkökulmien tuulettaminen ja uusien ilonaiheiden löytäminen.

– Aina kun kuulee toisten ihmisten tarinoita, omat ajatukset saavat suhteellisuutta. Kun kuulee, että toisella on tuollaisia ongelmia ja tuollaisia ilonaiheita, niistä voi oppia ja huomata, ettei olekaan yksin näiden kanssa, Mervi Heikkilä kertoo.
Ryhmänohjaaja Ona Robson on samaa mieltä. Vertaistuki ja uudet näkökulmat vahvistavat oman elämän asiantuntijuutta.
– Tarvitsemme toista ihmistä peilataksemme sitä, kuka olen nyt, tämän ikäisenä. Seniori-ikäisenä oman elämänkaaren tutkiminen ja arvioiminen on tärkeää, Robson sanoo.
Keskusteluryhmästä muodostui ystäväporukka
Helsingissä keväällä kokoontunut naisten keskusteluryhmä yllättyi, kun toisilleen ventovieraista keskustelijoista muodostui loppujen lopuksi ystäväporukka.
– En osannut odottaa, että täältä voi löytyä ystäviä. Tapaamme silloin tällöin ja käymme kahvilla, uimassa ja kävelyillä. On todella yllättävää, että ystäviä voi löytää tässäkin iässä, Fanni Grönfors pohtii.
Mervi Heikkilä iloitsee, että keskusteluryhmä päätti perustaa yhteisen WhatsApp-ryhmän.
– Siellä yksi jäsenistä kutsui meidät kerran kuussa kahville. Siitä se sitten lähti. Nyt minulla on ihan uudenlaisia ihmisiä ympärilläni, Heikkilä hymyilee.
Senioripysäkin asiakkaista jopa 71 prosenttia kokee hyvinvointinsa lisääntyneen merkittävästi. Yksi heistä on Riitta Suominen.
– Nyt minusta tuntuu, että olen paljon rauhallisempi ja tasapainoisempi, ja hyväksyn vanhenemisen, hidastumisen ja haurastumisen.
Senioripysäkin keskusteluryhmät ovat yli 65-vuotiaille
- Terapeuttisissa keskusteluryhmissä voit kertoa elämäsi kipukohdista, iloista ja suruista ja kuulla muiden tarinoita.
- Puhuminen ja vertaistuki helpottavat ahdistusta ja yksinäisyyden kokemusta.
- Ryhmiin voivat hakeutua myös yli 60-vuotiaat, jotka ovat joko eläkkeellä tai työttöminä.
- Ryhmät kokoontuvat 15 kertaa 1,5 tunnin ajan kerran viikossa. Osa ryhmistä toteutetaan etänä.
- Ryhmään osallistuu ammattilaisen lisäksi 5–8 henkilöä.