Uutinen

6.6.2023

Nuorten kriisipiste 30 vuotta – vaikuttavaa apua nuorille kolmella kielellä

Ryhmä nuoria istumassa ja juttelemassa koripallokentän laidalla.

Vuonna 1993 nuorten itsemurhien ehkäisemiseksi perustetun Nuorten kriisipisteen työn painopiste on muuttunut ajan mukana. Tänä päivänä tavoitteena on vähentää yksinäisyyttä, lisätä ja ylläpitää hyvinvointia sekä vahvistaa osallisuutta. Apua on saatavilla valtakunnallisesti kolmella kielellä –suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Nuorten kriisipisteen matalan kynnyksen avulle on edelleen valtava tarve. Yksinäisyys on kasvava ilmiö nuorten keskuudessa, jota pandemian aikaiset rajoitukset vahvistivat. HelsinkiMission kyselyselvityksestä ilmenee, että peräti joka neljäs nuori kokee, että hänellä ei ole yhtään läheistä ystävää eikä porukkaa, johon kokisi kuuluvansa.  Pitkittyessään yksinäisyys heikentää sekä fyysistä että psyykkistä terveyttä.

 – Ympäröivä maailma on viime aikoina haastanut erityisesti nuorten hyvinvointia ja kasvurauhaa. Globaalit kriisit, kuten koronapandemia, ilmastonmuutos ja sota, ovat aiheuttaneet huolta tulevaisuudesta ja heikentäneet nuorten hyvinvointia. Nuorten kriisipiste tarjoaa matalalla kynnyksellä ammattilaisen keskusteluapua ja vapaaehtoisen tukihenkilön seuraa, kun nuori on jäänyt vaikeiden tunteiden vuoksi yksin, sanoo Nuorten kriisipisteen päällikkö Heidi Rouhiainen.

Tutkitusti tehokasta työtä nuorten auttamiseksi

Tällä hetkellä julkiset nuorten mielenterveyspalvelut ovat pahasti ruuhkautuneet ja hoitoa on vaikea saada. Ennaltaehkäisevä työ vähentää ongelmien pitkittymistä ja muuttumista hoitoa tarvitseviksi sairauksiksi.

Nuorten kriisipisteen tekemän työn vaikuttavuutta tutkittiin SROI-arvioinnissa (Social Return On Investment), joka toteutettiin yhteistyössä Kuntoutussäätiön kanssa. Nuorten auttamiseen sijoitettu euro tuotti itsensä takaisin yhteiskunnallisina hyötyinä samana vuonna jopa kaksinkertaisesti.

– Ennaltaehkäisevään työhön nuorten kasvun ja kehityksen tukemiseksi ja inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi kannattaa sijoittaa myös taloudellisesta näkökulmasta. Kutsuisin nuorten ennaltaehkäisevien palvelujen tukemista eettiseksi ja viisaaksi sijoittamiseksi, Rouhiainen toteaa.

Nuorten kriisipisteen apu 1229-vuotialle nuorille

Nuorten kriisipiste on tarjonnut nuorille jo vuosia paikan miettiä rauhassa elämäänsä turvallisen aikuisen kanssa. Keskustelu- ja kriisiapua sekä tukihenkilötoimintaa tarjotaan myös osana HelsinkiMission School to Belong -ohjelmaa. Ohjelma auttaa tunnistamaan ja vähentämään nuorten kokemaa yksinäisyyttä oppilaitoksissa. Ensi lukuvuonna mukana on yli 100 oppilaitosta ympäri Suomen. Vuonna 2022 kohtasimme nuoria palveluissamme 24 564 kertaa.

Keskusteluapu

  • Yksilöllistä keskusteluapua erilaisiin kriisitilanteisiin, yksinäisyyteen sekä pari- ja lähisuhteiden ongelmiin (1–5 tapaamista)
  • Etäyhteyksin tai paikan päällä, Albertinkatu 33, Helsinki

Tukihenkilötoiminta

Tukihenkilö on koulutettu vapaaehtoinen, joka voi tukea Itsenäistymiseen liittyvissä asioissa, seurustelu-, kaveri- ja perhesuhdeasioiden sekä seksuaalisuuteen ja sukupuoli-identiteettiin liittyvissä pohdinnoissa.

  • Lähitukihenkilöitä pääkaupunkiseudulla 12–29-vuotiaille
  • Etätukihenkilöitä sijainnista riippumatta 15–29-vuotiaille

    Lisätietoja:

    Nuorten kriisipisteen päällikkö Heidi Rouhiainen 045 855 0962, heidi.rouhiainen@helsinkimissio.fi

    6.6.2023